Pilaako nykyajan informaatiotulva keskittymiskykymme?
Usean eri näytön ja tietovirran samanaikaisesta seuraamisesta on tullut yhä arkisempi osa elämää. Mitä tutkimukset kertovat tämän ilmiön vaikutuksista keskittymiskykyymme?
Mobiililaitteiden yleistyminen ja tarjolla olevien digitaalisten virikkeiden räjähdysmäinen kasvu ovat muovanneet arkielämäämme dramaattisesti. Teknologinen kehitys ei ole vain lisännyt näytön ääressä vietettävää aikaa, vaan myös muuttanut tapaa, jolla mediavirtoja seuraamme.
Englannin kielen termi “media multitasking” viittaa usean eri tietovirran samanaikaiseen seuraamiseen. Tässä yhteydessä ”medialla” tarkoitetaan myös sosiaalista mediaa ja erilaista viihdetarjontaa, ei yksinomaan uutismediaa. Ilmiö on monille tuttu muodossa tai toisessa: televisiota katsellessa eksyy välillä selaamaan Instagramin kuvavirtaa tai podcastia kuunnellessa harhautuu vastailemaan ryhmächattiin tulleisiin viesteihin.
Olen monessa keskustelussa törmännyt huoleen siitä, että tämä muutos rapauttaa keskittymiskykymme. Intuitiivisesti tuntuisi loogiselta, että jos tottuu alati jakamaan tarkkaavaisuutensa useamman näytön tai sovelluksen välillä, voi olla vaikeampi keskittyä tilanteissa, jotka vaatisivat pitkäjänteistä syventymistä yhteen asiaan. Useissa aihetta tarkastelleissa tutkimuksissa onkin havaittu, että tällainen ”multitaskaus” on yhteydessä heikompaan keskittymiskykyyn.
Olisi houkuttelevaa tehdä näiden alustavien tulosten pohjalta yksioikoinen johtopäätös, että näyttöjen ja sovellusten välillä sukkulointi todella tuhoaa keskittymiskyvyn. Tarkempi vilkaisu alan tutkimukseen mutkistaa kuitenkin asioita hieman. Tutkijat Wisnu Wiradhany ja Mark R. Nieuwenstein Groningenin yliopistosta havaitsivat, että aiheesta aiemman tehdyn pioneeritutkimuksen tulokset olivat vain osittain toistettavissa. Lisäksi aiemman tutkimusnäytön yhteen koonnut meta-analyysi ei tukenut ajatusta siitä, että multitaskaus median kulutuksessa olisi yhteydessä heikompaan keskittymiskykyyn. Saman tutkimusryhmän tuoreempi, useimpia aiempia tutkimuksia suuremman otoksen kerännyt tutkimus päätyi niinikään samaan tulokseen.
Tietyt tutkimusmenetelmiin liittyvät rajoitteet mutkistavat tutkimusnäytön tulkintaa entisestään. Vaikka median kulutustapojen ja keskittymiskyvyn välillä havaittaisiinkin yhteys, eivät aihepiirin tutkimuksessa tyypillisesti käytetyt niin sanotut kvasikokeelliset menetelmät kerro mitään syy-seuraussuhteista. Kvasikokeellisessa asetelmassa tutkittavien valikoituminen keskenään vertailtaviin ryhmiin ei ole tutkijan itsensä hallittavissa. Tämä tarkoittaa sitä, että ryhmien välillä on voinut olla eroja jo ennestään.
Sama suomeksi: jos useita sovelluksia ja laitteita jatkuvasti rinnakkain käyttävillä ihmisillä havaitaan muita enemmän vaikeuksia keskittyä, ei ole mitään takeita siitä, että median kulutustavat olisivat aiheuttaneet tämän eron. Voi olla, että jo olemassa olevat erot keskittymiskyvyssä vaikuttavatkin siihen, miten ihmiset laitteitaan käyttävät. Samoin on mahdollista, että jokin kolmas tekijä, vaikkapa pitkittynyt stressi, vaikuttaa sekä median kulutustapoihin että keskittymiskykyyn.
Täydellisen kontrolloitua koetta on tällaisen tutkimuskysymyksen kohdalla vaikea toteuttaa. Teoriaa median kulutustapojen vaikutuksesta keskittymiskykyyn voitaisiin kuitenkin testata perusteellisemmin pitkittäistutkimuksilla, joissa seurattaisiin digilaitteiden käyttöä ja keskittymiskykyä useiden vuosien ajan aina lapsuudesta lähtien tai interventiotutkimuksia, joissa henkilöt muuttaisivat median kulutustapojaan pidemmäksi aikaa.
Toinen ongelma on se, että arviot median kulutustavoista ovat yleensä perustuneet tutkittavien itse täyttämiin kyselylomakkeisiin. Tutkittavien oletetaan siis osaavan (ja haluavan) arvioida totuudenmukaisesti omaa älylaitteiden käyttöään. Tämä oletus on jokseenkin kyseenalainen sekä arkikokemuksen että tutkimusnäytön perusteella. Objektiivisemmat menetelmät, kuten tutkittavien suostumuksella suoraan laitteiden kautta kerättävät käyttötiedot, parantaisivat huomattavasti tulosten luotettavuutta.
Kolmantena haasteena on vielä se, ettei ihmisten arkikokemus omasta keskittymiskyvystään ole välttämättä täysin linjassa testitulosten kanssa. Eräässä teini-ikäisiin keskittyneessä tutkimuksessa esimerkiksi havaittiin, että vaikkei multitaskaus median kulutuksessa ollut yhteydessä nuorten häiriöherkkyyteen laboratorio-oloissa tehdyssä testissä, se oli silti yhteydessä nuorten subjektiivisiin kokemuksiin omasta häiriöherkkyydestään arkielämässä.
Uusien median kulutustapojen vaikutuksesta keskittymiskykyyn tarvitaan siis vielä lisää tutkimusta. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö riski voisi olla todellinen ja etteikö asiaan olisi syytä suhtautua vakavasti – erityisesti kehittyvässä iässä olevien lasten ja nuorten kohdalla. On kuitenkin tärkeää välttää tekemästä kovin ehdottomia johtopäätöksiä heti, kun vastaan tulee pari tutkimusta, jotka näyttävät tukevan arkituntumaamme.
Lähteet
Baumgartner, S. E., Weeda, W. D., van der Heijden, L. L., & Huizinga, M. (2014). The relationship between media multitasking and executive function in early adolescents. The Journal of Early Adolescence, 34(8), 1120–1144. https://doi.org/10.1177/0272431614523133
Deng, T., Kanthawala, S., Meng, J., Peng, W., Kononova, A., Hao, Q., Zhang, Q., & David, P. (2019). Measuring smartphone usage and task switching with log tracking and self-reports. Mobile Media & Communication, 7(1), 3–23. https://doi.org/10.1177/2050157918761491
Uncapher, M. R., & Wagner, A. D. (2018). Minds and brains of media multitaskers: Current findings and future directions. Proceedings of the National Academy of Sciences, 115(40), 9889–9896. https://doi.org/10.1073/pnas.1611612115
Wiradhany, W., & Nieuwenstein, M. R. (2017). Cognitive control in media multitaskers: Two replication studies and a meta-analysis. Attention, Perception, & Psychophysics, 79(8), 2620–2641. https://doi.org/10.3758/s13414-017-1408-4
Wiradhany, W., van Vugt, M. K., & Nieuwenstein, M. R. (2020). Media multitasking, mind-wandering, and distractibility: A large-scale study. Attention, Perception, & Psychophysics, 82, 1112–1124. https://doi.org/10.3758/s13414-019-01842-0